Läheisen suojelu estää parantumisesi

Kun emme uskalla kohdata läheiseen ihmiseen liittyviä vaikeita tunteita, estämme itse itseämme paranemasta.

”Ei hän tarkoittanut, niin ei minun tarvitse sitä miettiä”. Olen itse sanonut nuo sanat ja kuulen ne jatkuvasti vastaanotollani.

Suurin osa kokemastamme vääryydestä tai vaikeista asioista on itse asiassa asioita, joita kukaan ei olisi halunnut meidän kokevan tai ollut edes vähimmässäkään määrin tietoinen miten pahasti se meihin sattui. Suurin osa traumaattisista kokemuksistamme on niin sanottua kokemuksellista traumaa, eli oma kokemuksemme tilanteesta on ollut traumaattinen, vaikka järjellä ajateltuna tai ulkopuolisen silmin katsottuna tilanne ei olisi ollut edes kovinkaan kummoinen. Tylsällä tavalla sanottuja sanoja, epähuomiossa laukaistuja sanavalintoja, turhan kovalla voimalla tapahtunut kosketus.

Etenkin vanhempi-lapsisuhde on omiaan luomaan meille kipeitä muistoja, vaikka vanhempamme olisivat aina yrittäneet parhaansa senhetkisillä taidoillaan. Tämä suhde on myös vaikeimpia kohdattavia, sillä vaikka olisimme aikuisia, niin haluamme suojella vanhempaamme ja suhdetta häneen, monesti, vaikka suhde olisi ollut tai on todella huono. Pelko siitä, mitä tapahtuu, jos sallimme itsemme vihdoin käsitellä ja tuntea, voi olla lamauttava. Pelko siitä, että rakkaus väliltänne häviää, etenkin jos suhteenne on hyvä, voi olla henkeä salpaava ja helpoimmalta tuntuu sivuuttaa asia sanomalla itsellemme ”ei hän tarkoittanut” ja uskotella itselleen, että kipu jota tunnet ei ole totta.

Alitajuntamme on ihmellinen ja alitajuntainen kokemus jostain hyvinkin mitättömästä tilanteesta voi olla raju. Se, että äiti huutaa sinulle ”mene huoneeseesi!” voi pienen lapsen alitajunnassa koodautua uskomuksiksi siitä, että häntä ei hyväksytä, en ole haluttu, minulle ei ole tilaa tässä maailmassa, en ole rakastettu. Ja hyvin harva vanhempi tätä huutaa tarkoituksenaan oikeasti satuttaa lastaan. Jokaisella meillä on vastaavia kokemuksia, jotka olemme kokeneet traumaattisiksi, satuttaviksi tai lamauttaviksi, vaikka niitä ei ikimaailmassa olisi sellaiseksi tarkoitettu. Ikävä kyllä se ei poista sitä, että tapauksen luomat negatiiviset uskomukset elävät meissä silti vaikuttaen elämäämme tänä päivänä ja usein täysin tiedostamattamme.

Se, että uskallat kohdata itsellesi vaikeat asiat, vaikka niitä ei olisi kukaan koskaan tarkoittanut pahalla, vapautat itsesi kantamasta tätä asiaa ja mitä luultavimmin se vaikuttaa positiivisesti myös suhteeseesi tuohon kyseiseen ihmiseen, vaikka suhde olisi jo lähtökohtaisesti hyvä. Se, että annat itsesi tuntea vaikeatkin tunteet asiaan liittyen ja käsittelet ne, ei poista rakkautta ja kaikkea hyvää, joka välillänne on. Enemminkin antaa sille enemmän tilaa.

Se, että otamme asian käsittelyyn, ei tarkoita sitä, että tarkoitus olisi löytää joku pahis ketä syyttää pahasta olostamme. Päinvastoin. Otamme vastuun omasta alitajuntaisesta kokemuksestamme, itsessämme asian tiimoilta nousevista tunteista, kokemuksen synnyttäneistä uskomuksista ja sisäisistä lupauksista ja valitsemme vapauttaa itsemme niistä. Senkin ymmärtäminen, että useimmiten henkilö, joka muistoon liittyi ei ole halunnut meitä satuttaa, voi olla todella parantavaa ymmärtää. Tuo henkilö on ollut ikäänkuin triggeri, joka on antanut sinulle mahdollisuuden kasvuun tämän kokemuksen myötä. Tiedostamattaan, tietysti. Vastuunotto tarkoittaa myös sitä, että emme enää syytä muita kokemuksestamme.

Vertaaminen muiden vaikeisiin asioihin ei ole tarpeen. Se, jos joku muu on kokenut vuosien hyväksikäyttöä läheisen ihmisen toimesta voi olla traumaattisuudessaan tai kokemuksena yhtä rankka kuin se, että jollekin toiselle pomo on huutanut rumasti tarpeetta. Se, että toiselle on tapahtunut jotain järjellä ajateltuna traagisempaa, ei poista sitä, miten syvä haava meille on voinut jostain muusta asiasta jäädä. Sivuuttamalla vertaamisen kautta oman kokemuksemme syvyyden, pidämme kiinni turhaan asiasta, josta olisi aika päästää irti.

Tämä on kutsusi ottaa vastuu omasta kokemuksestasi ja vapauttaa itsesi kantamasta sitä.